#METOO ALOITTI VALLANKUMOUKSEN - VUONNA 2030 SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ ON HISTORIAA!

#MeToo aloitti vallan­kumouksen

”Tuli #metoo ja Suomessa #memyös. Sen ryhmän tarinat nostivat omat kokemukset pintaan. Niitä on niin monta. En edes muista kaikkia. Henki ei kulje kun tätä kirjoitan.

Tokaluokkalainen minä, joka juoksee pakoon poikalaumaa, joka saa kiinni. En halua muistella sitä. Kotona en sanonut mitään. Äiti katsoi keittiössä ja sanoi että napitappa se paita ylös asti.

Sitten oli nuoruus, minä haurastuin entisestään. Ensimmäinen poikaystävä. Aamuyön huurussa bileiden jälkeen ei välittänyt, vaikka vieressä nukkui ihmisiä. En olisi halunnut, ajattelin että muut herää, anelin että ei nyt, pliis ja pakenin vessaan tunniksi. Se oli huono idea. Kun tulin vessasta kaikki varmaan heräs, mutta teeskentelivät nukkuvaa.

Sen yön jälkeen seksin määrän ja yhdynnän tavat määräsi hän. Yleensä en vastustellut, koska se olisi johtanut vaan siihen, että minuun sattuu enemmän. No sitten tuli se kerta kun  ajattelin että saattaa henki mennä. Silloin päätin, että nyt menen poliisille.

Kun ne kaikki pahoinpitelyt meni oikeuteen, seksuaalinen väkivaltakin tuli esille. Yksi niistä kerroista täytti raiskauksen tunnusmerkit, sanottiin. Vielä nykyäänkin tekee pahaa lukea se teksti, jolla oikeus perusteli, että ei se raiskaus ollukkaan. En ymmärrä sitä edelleenkään, kun ne siinä tuomioselosteessa totesi, että puhuin totta, ja että olin joutunut rikoksen kohteeksi.  Tekstissä lukee, että ”teon yhteydessä käytetyn fyysisen väkivallan on täytynyt olla lievää”.  Ja se, miten ne siihen päätyi, oli se, että jäin. Ne ajatteli, että jos väkivalta olisi ollut lievää vakavampaa, en olisi jäänyt. Miten ne voi ajatella noin.”

Vuonna 2030 seksuaalinen häirintä ja väkivalta on historiaa!

  • Seksuaalisesta väkivallasta syytetään väkivallan tekijää. Syy ei ole hameen pituus, humala tai alistavassa parisuhteessa “normaaliksi” väitetty seksuaalinen väkivalta.
  • Raiskauksen määritelmä ankkuroidaan suostumuksen puutteeseen.  tapauksissa, joissa uhri ei ole pystynyt antamaan suostumustaan tekoon, kyseessä on raiskaus. Aidon ja vapaaehtoisen suostumuksen määritteleminen parantaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden lainsuojaa ja ilmoituskynnys madaltuu.
  • Jokainen ymmärtää: naisilla ja tytöillä on ehdoton ja loukkaamaton seksuaalinen itsemääräämisoikeus. He päättävät itse omasta seksuaalisuudestaan, kumppaneiden lukumäärästä, seksuaalisen kanssakäymisen tavoista. Ja nauttivat täysillä omasta seksuaalisesta voimastaan!
  • Seksuaalisen häirinnän tunnistaminen ja siihen puuttuminen on osa jokaisen oppilaitoksen ja työpaikan dna:ta.